Älä laihduta, jotta

Juttelin eilen nuoren tytön kanssa, joka suri kiusaamista koulussa. Hän on niin lihava ja saa kuulla siitä päivittäin. Lisäksi hän on jotenkin kömpelö ja tukka sellainen maantienruskea, ja finnejäkin kasvaa. Hänestä on kurjaa, miten häntä tuupitaan ja hänelle huudellaan, mutta kun kysyin, onko asiaan puututtu, hän pudisti päätään. "No ei kai nyt, mähän olen läski ja kamala. Ne kertoo vaan tosiasioita. Olisihan se noloa mennä jonnekin opettajalle selittämään, että ne sanoo mua läskiks, koska mähän oon."

Tyttö on 14 ja ehkä 150 senttiä pitkä. Lyön vetoa, että hän kasvaa vielä pituuttakin. Hänellä on leveä lantio ja nuoren tytön pyöreyttä. En puhuisi lihavuudesta, josta tyttö silmät kirkkaina puhuu ja selvästi uskoo, että asia on näin.

Ja entä, vaikka tyttö olisi lihava? Sittenkö häntä saisi luvan kanssa potkia? Eikö hänellä olisi - ole - oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen, jos hän olisi joidenkin mielestä kamalan näköinen?

Jos soittaisin kouluun, tilanne vain pahenisi. Läski yrittää vaatia oikeuksia, jotka eivät hänelle kuulu. Olen tosi surullinen.

Yritän laihduttaa, tyttö sanoi. Yritän parhaani.

Niin, minä arvaan sen. Varmaan jätät aterioita väliin ja illalla ehkä ahmit nälkäisenä, kun et kestä. Neljätoistavuotias. Ja miksi hän sitten laihduttaa? Senkin voin arvata.

Jotta saisi olla rauhassa ja ihmisarvoinen, että muut jättäisivät rauhaan eikä häntä enää katsottaisi niin pahasti tai säälien. Että hän pääsisi ikätoveriensa kanssa samalle viivalle ja voisi puhua niistä jutuista joista he puhuvat, uskottavasti, olla mukana niissä. Että olisi oikeus negatiivisiinkin tunteisiin, kun nyt tuntuu, että kaikki näkevät vain tuon ns. ylipainon.

Kyllä minä tiedän, minäkin olen nainen ja minäkin olen ollut neljätoista.

Naisilla on muitakin syitä laihduttaa. Toiset haluavat saada vanhempansa ylpeiksi, kun jotkut eivät yhtään kestä, että tytär näyttää tuolta. Ehkä jotkut haluavat saada ihastuksen pään kääntymään ja tietävät, ettei ihastus katsoisi heitä päin, kun he näyttävät tältä. Toiset tahtovat kelvata ennen kaikkea itselleen, eikä se onnistu, jos painoa on näin ja näin paljon. Ja jotkut katselevat ystäviään toivoen, että voisivat olla yhtä hoikkia kuin nämä. Toiset eivät uskalla mennä lääkäriin pelätessään, että lääkäri sanookin pahasti painosta eikä keskity muuhun ongelmaan, koska usein ajatellaan, että ylipainoisen ihmisen ongelmat johtuvat kaikki painosta. Jotkut ehkä laihduttavat, jotta kehtaisivat mennä uimarannalle.

Monet luulevat, että heistä tulee onnellisia, jos he ovat hoikkia kuin ne elinvoimaisen näköiset lehtien mallit, joiden sisäelimet ovat koetuksella.

Yksikään näistä syistä ei ole hyvä. Ei toisten ihmisten takia pidä itseään rääkätä eikä muokata.

Ei toisen ihmisen koon kommentoiminen ole mikään vitsi. Niistä, jotka kommentoivat, nuo kommentit voivat ehkä tuntua vitseiltä, mutta ne jäävät kiinni pitkäksikin aikaa. Monenikäisiin naisiin, mutta ennen kaikkea nuoriin, jotka vielä etsivät paikkaansa. Jotkut sitten laihduttavat, mutta vielä useammat vain surevat omaa kokoaan ja ahdistuvat siitä.

Älä laihduta, jotta kelpaisit toisille. Jos on pakko laihduttaa, laihduta itsesi vuoksi. Mutta ole silloinkin armollinen itsellesi, aina.

Minun lakini - taataan tytöille turvallinen koulu

Lakeja, jotka suojaavat tyttöjä kouluväkivallalta, rikotaan neljä kertaa sekunnissa. 

Puolusta tyttöjen oikeuksia turvalliseen koulunkäyntiin - sitoudu Minun lakini -kampanjaan!

"Joka päivä 337 000 tyttöä kohtaa väkivaltaa koulussa tai koulumatkalla. Tämä tarkoittaa, että väkivallan kieltäviä lakeja rikotaan neljä kertaa joka ainoa sekunti. Valtaosa tytöistä, jotka kohtaavat väkivaltaa, asuu maailman köyhimmissä maissa.

62 miljoonaa tyttöä ei käy koulua. Tyttöihin kohdistuva väkivalta on yksi keskeinen syy siihen, etteivät tytöt suorita opintojaan loppuun. Pahoinpitelyn tai seksuaalisen häirinnän jälkeen tytöt suoriutuvat usein huonommin koulussa ja ovat alttiimpia terveysongelmille. Usein vanhemmat päättävät ottaa väkivaltaa kohdanneen tytön pois koulusta, joko suojellakseen häntä väkivallan toistumiselta tai koska teko loukkaa perheen kunniaa. Vastustamalla tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa turvaamme heidän koulunkäyntiään. Tyttöjen koulutus on ratkaisu köyhyyskierteen katkaisemiseen.

Pahoinpitelijät ovat tavallisesti toisia oppilaita, opettajia tai läheisiä aikuisia. Väkivaltaa tapahtuu sekä koulussa että koulumatkalla. Monissa yhteisöissä tyttöjä pidetään vähempiarvoisina kuin poikia. Tällä voidaan oikeuttaa seksuaalista väkivaltaa tyttöjä kohtaan. Köyhyys ja rangaistusten puute ovat myös merkittäviä syitä pahoinpitelyiden suureen määrään.

Plan haastaa maailman päättäjät toimimaan. Haluamme näyttää Minun lakini -kampanjan avulla tyttöihin kohdistuvan väkivallan laajuuden ja julmuuden. Tahdomme pysäyttää ihmiset huomaamaan, että tytöillä on huutava tarve turvalliselle oppimisympäristölle. Näyttääksemme, että tyttöjen tukijoita on enemmän kuin pahoinpitelijöitä, toivomme saavamme vähintään 337 000 ihmistä päivässä sitoutumaan Minun lakini -kampanjaan joka päivä YK:n kansainväliseen Tyttöjen päivään 11.10. asti. Se on selkeä viesti maailman päättäjille.

Luvuista ja kuvista

Haluamme näyttää, että maailmassa on enemmän tyttöjen oikeuksien puolustajia kuin väkivallantekoja. Olemme päätyneet kuvaamaan tätä sen kautta, kuinka moni tyttö vähintään joutuu tilastotiedon perusteella seksuaalisen häirinnän, väkivallan ja pahoinpitelyjen kohteeksi koulussa tai koulumatkalla. Käyttämämme luku on maailmanlaajuinen vähimmäisarvio, joka perustuu YK:n tutkimukseen lapsiin kohdistuvasta väkivallasta (2006) ja Unescon koulua käyviä lapsia koskevaan koulutusraporttiin (2011). Väkivallan todellisen määrän arvioidaan olevan suurempi, koska tytöt vaikenevat usein väkivallasta häpeän ja pelon vuoksi. Kampanjassa käytetyt valvontakameramaiset kuvat ovat lavastettuja. Kuvauksiin osallistuneet tytöt ja heidän huoltajansa ovat olleet tietoisia kuvien käyttötarkoituksesta sekä kampanjan tavoitteista ja sisällöstä."

(http://minunlakini.fi/about/myLaw, viitattu 20.9.2015)

Tyttöjen välisestä vihasta

Yksi tärkeimpiä oppeja, joita olen viime aikoina omaksunut, on toisten naisten arvostaminen ja hyväksyminen sellaisina kuin he ovat.

Niin hassulta kuin tämä kuulostaakin, aivan helppoa se ei ole. Naiset ovat keskellä jatkuvaa kilpailua, he ovat jatkuvasti vertailemassa itseään toisiinsa, niin naisiin mediassa kuin omassa elämässään. Siinä kilpailussa ei ole voittajia, vaan ainoastaan häviäjiä.

Jopa ystävät puhuvat toisensa selän takana pahaa. Juuri tytöille on tyypillistä jo päiväkodissa sulkea joku pois leikeistä. Se on rajua. Kilpailu jatkuu kouluun. Ensin syrjitään ala-asteella tyttöä, jolla on tissit, ja yläasteella sitä viimeistä tyttöä, joka on vielä lauta. Vertaillaan ulkonäköä, katsellaan toisen tytön takapuolta, onkohan se lihonut, vertaillaan kännyköitä, kilpaillaan siitä, kuka harrastaa ensimmäisenä seksiä. Myöhemmin kilpaillaan poikaystävistä, koulutuksesta ja palkasta. Kolmekymppisinä mietitään statusta, autoa ja taloa, vertaillaan lapsiakin. Keski-iässä aletaan miettiä ehkä vanhenemisen merkkejä. Kukaan ei saa tästä vertailusta muuta kuin pahaa oloa. Päiväkodissa kuviot muuttuvat, tyttöjen porukasta jätetäänkin toisena päivänä ulos eri tyttö sen sijaan, että kaikki voisivat leikkiä yhdessä. Mahdollisimman nuorena koetusta ekasta kerrasta ei jää yleensä käteen muuta kuin kipua ja hämmennystä.

Surullisinta naisten välisessä kilpailussa on, että naisten kilpailun kohde ja määrittäjä ovat liian usein miehet.

Esimerkiksi: median ihannenainen on laiha ja sileäihoinen. Tämä naisihanne tarjoillaan kohderyhmälle naistyyppinä, joka kelpaa miehelle kuin miehelle. Ahdistavaa ja vaikeasti tavoitettavaa ulkonäköihannetta vastustavat naiset ryhtyvät vastaiskuun sanomalla, että oikeassa naisessa on kurveja ja että miehet pitävät todellisudessa pyöreistä naisista. Tämä ajatus ehkä helpottaa niitä, jotka kamppailevat kehonkuvansa kanssa, mutta ei ole yhtään vähemmän syrjivä. Onhan olemassa myös naisia, jotka ovat luonnostaan laihoja! Sitä paitsi ajatuksessa annetaan jälleen valta miehelle päättää, millainen naisen keho on oikeanlainen ja haluttava. Myös miesten suhteen ajatus on epäreilu, ikään kuin kaikki miehet ajattelisivat samoin eivätkä koskaan näkisi naista kurvien tai kurvittomuuden takana.

Esimerkkejä riittää. Paljon juhlivat tytöt tuomitaan, koska he ovat liian kevytkenkäisiä ja huikentelevaisia ja todellisuudessa mies tahtoo naisen, joka on kotona ja pysyy varmasti uskollisena. Toinen taho taas tuomitsee tytöt, joita juhliminen ei kiinnosta, koska he ovat tylsiä. Itse vaikkapa viihdyn kotona hyvin kirjan kanssa, ja monen mielestä tuhlaan elämääni, kun vietän sitä niiden asioiden parissa, joista juuri minä nautin. 

Seksi taas on ikuisuuskysymys. Miehethän tunnetusti eivät pidä "huoramaisista" tytöistä, jotka viettävät itselleen mieluista seksielämää. (Miehelle tietysti vilkas seksielämä on ok.) Toisaalta pihtari ei sovi olla. Miehethän eivät kestä suhteessa hetkeäkään, jos eivät saa seksiä. Oli tyttö sitten huora tai neitsyt (välimuotoja ei ole), naiset ovat kiivaasti tuomitsemassa seksielämän, joka poikkeaa heidän omastaan - ja jälleen mittapuuna on se, mitä mies haluaa. Viriiliä naista saatetaan pitää uhkana, joten häneen yritetään lyödä lutkan leimaa. Muistan Fucking Åmål -elokuvan Elinin, joka oli itsevarma, rohkea ja kovaääninen. Hän ei ollut koskaan harrastanut seksiä, mutta pojat ja tytöt koulussa puhuivat hänestä kuin hän olisi maannut koko kaupunkin kanssa. Juttua lähdettiin levittämään, koska Elin piti itsestään ja näytti sen avoimesti.

Eräs lukion tytöistä poseerasi kerran lehdessä bikinikuvissa. Hän on myös osallistunut erilaisiin kauneuskilpailuihin. Vaikka en enää käynyt lukiota kuvien julkaisun aikaan, jopa minun korviini kantautui niitä pahoja sanoja, joita tytöstä puhuttiin. "Ihme huora, ei se ees oo kaunis." Toiset miettivät, onko tytöllä huono itsetunto, kun hän sillä lailla meni tekemään. Kenellekään ei tullut mieleen, että tämä tyttö tahtoi mennä kuviin, että hän nauttii kuvattavana olemisesta ja itsensä laittamisesta kauniiksi. Kukaan ei myöskään sanonut, että hän oli rohkea mennessään kuviin, vaikka tiesi reaktiot. Ja yllätys yllätys - pahimpia tuomitsijoita olivat juuri nimenomaan naiset, ikätoverit, lukiokaverit. Joku heistä ehkä oli kateellinen, mutta uskon, että suurin osa ei olisi ikimaailmassa halunnut bikinikuviaan lehteen. Silti he tuomitsivat tytön, joka teki jotain, mitä he eivät olisi koskaan voineet kuvitellakaan tekevänsä. Ihan kuin tällä valinnalla olisi ollut jotain vaikutusta heidän elämäänsä!

Tyttöjen taholta minut on usein tuomittu, koska en ole koskaan ollut kovin kiinnostunut esimerkiksi meikkaamisesta enkä muutenkaan ajattele ulkonäköäni kovin paljon. Mielessäni minulla on paljon muita juttuja, kuten maailman tapahtumat ja luonne, mikä vaikuttaa monen mielestä tyhmältä haihattelulta. Olen ollut itse ihan yhtä perseestä: olen ajatellut pahasti tytöistä, jotka taas käyttävät aikaansa peilin edessä ja jotka eivät voi lähteä ulos ilman meikkiä. He ovat minun silmissäni olleet pinnallisia, typeriä ja keikailevia. Olen jotenkin ajatellut, että tuomitsevathan nuo tytöt minut - miksi minä en tuomitsisi heitä? Mutta vihaan vastaaminen vihalla ei koskaan aiheuta mitään muuta kuin lisää vihaa ja pahaa oloa.

Miksi siis on niin vaikeaa hyväksyä, että ihmisillä on erilainen tapa viettää elämää? Miten tuollaiset valinnat, kuten ulkonäkö tai halut ylipäätään vaikuttavat kenenkään muun kuin valinnat tekevän henkilön elämään?

Luojan kiitos olen muuttunut. Olen opetellut havaitsemaan tyttöjen välisen kilpailuasetelman ja toimimaan sen vastaisesti. Kun huomaan ajattelevani toisesta pahasti, halaankin itseäni ja käännän ajatuksen jollain tavalla - vaikka väkisin - positiiviseksi. Toimintatapa on tuottanut tulosta, ja olen voinut paremmin. Koen itseni positiivisemmin, kun ajattelen muistakin positiivisesti. Kilpailuasetelman havaitseminen saa minut usein myös huvittumaan. Ihan oikeasti, kaikesta sitä jaksetaankin kilpailla!

Tyttöjen pitäisi opetella suhtautumaan toisiinsa kuin siskoihin. Ymmärtää, että toisen saavutus ei ole pois itseltä. Tukea ja kannustaa toisiaan. Olla joskus miettimättä, mikä mahtaa olla miesten mielipide tähänkin asiaan! Tyttöjen pitäisi ajatella siskojaan ennen miehiä. Kilpailu ei johda mihinkään. Ystävyys, arvostus ja tuki johtavat. Vieläpä hyvään.

Sukupuolten välinen tasa-arvo ei riitä. Tarvitaan taistelua sukupuolten sisäisen tasa-arvon saavuttamiseksi.

Loppuun vielä pari ajatusta Jenni Pääskysaaren kirjasta Tyttö sinä olet... Suosittelen kirjaa ihan kaikille!

"Tyttö sinä olet... sisko

Jos sinulla ei ole sisaruksia (ja vaikka olisikin), suosittelen suhtautumaan kaikkiin maailman tyttöihin ja naisiin siskoina.

Usein kuulee sanottavan, että tytöt ja naiset juonittelevat toisiaan vastaan ja juoruilevat selän takana. -- Tyttöjen pitäisi muodostaa yhteinen rintama, joka tukee toisiaan kaikissa tilanteissa. Tytöt voivat itse vaikuttaa tähän muutokseen lopettamalla kaiken pahan puhumisen, juonittelun ja juoruilun. Haaveeni on, että eläisimme pian maailmassa, missä voisimme kuulla tyttöjen olevan rehtejä ja reiluja toisiaan kohtaan, ja missä ketään ei jätetä yksin. Toivon, että kaikki kokisivat elämässään sen näkymättömän turvaverkon, jonka muodostavat ystävättärien väliset sisarussuhteet, jotka ovat vahvempia kuin mikään muu side.

Puhu siis hyvää 'siskoistasi'. Jos et voi puhua hyvää, niin älä puhu mitään. Harkitse tarkkaan, mitä sanot, äläkä puhu satuttaaksesi. Suosittele, kehu, arvosta, kannusta, tue ja auta 'siskojasi' niin kasvokkain kuin selän takanakin. Muodostakaa oma posse, jonka kesken voitte jakaa kaiken hyvän ja pahan, ja jonka jäsenet puolustavat toisiaan aina ja kaikissa tilanteissa. Taikapiiri, jonka tehtävänä on varmistaa, että kukaan ei jää yksin ongelmiensa tai epävarmuuksiensa kanssa. Tämän kaltainen 'siskous' ei synny jättämällä muut sen ulkopuolelle, vaan se auttaa olemaan tasavertainen ystävä myös poikien kanssa."

Menkat on pimpistä - valokuvatyöpajan satoa

Viime viikolla otimme Turun Tyttöjen Talolla valokuvia Ladies' Night -tapahtumaa varten. Tapahtumassa esitetään Turun Tyttöjen Talolla äänitetty katugallup aiheesta naiseus, ja taustalla on nähtävillä talon kävijöiden valokuvia. Pajassa lensi mielikuvitus ja luovuus kukki. Käytimme hyödyksi muun muassa kuukautissiteitä sekä meikkejä. Huulipunaa oli joka paikassa, ja vähiten huulissa. Kuvien ei ollut suinkaan tarkoitus olla mitään superkauniita ja sliipattuja, vaan pikemminkin aitoja ja ehkä hauskojakin. Kaikkiin kuviin en saanut julkaisulupaa, mutta tässä joitakin.

- Mira

Valloita maailma

Minulla on yksi toive. Tahtoisin saada kaikki tytöt uskomaan itseensä - uskomaan omaan kauneuteen, vapauteen ja luovuuteen, ja uskomaan myös muihin. Ja haluaisin saada heidät uskomaan toisiinsa - sillä toiset ihmiset ovat kuin peilejä omasta itsestä. Kun heistä ajattelee kauniisti, alkaa nähdä itsensäkin kauniimpana. Uskokaa minua. Hyväksyminen aiheuttaa hyväksyntää, positiivisuus positiivisuutta. Seuraavan kerran, kun tekee mieli sanoa toisesta jotain ilkeää (selän takana tai edessä), kokeile sen sijaan halata itseäsi.

Kunpa tytöt lakkaisivat arvostelemasta itseään ja toisiaan. Luopuisivat kontrollista. Söisivät palan kakkua kun tekee mieli. Itkisivät räkä poskella jos siltä tuntuu. Nauraisivat kovaan ääneen. Kunpa he huolehtisivat aina ensin itsestään, sitten muista. Tiedän ne tytöt, jotka analysoivat koko ajan itseään ja muita, huolehtivat ensiksi muista, pelkäävät, nöyristelevät. Vähättelevät itseään! Määrittävät oman arvonsa jonkun muun kautta! Minä tiedän sen, koska olen ollut samanlainen.

Kehotan kaikkia naisia ajattelemaan yhtä juttua aina, kun arastuttaa. Ajatelkaa: entä sitten? Mitä pahaa voi tapahtua? Miksi tapahtuisi pahaa eikä hyvää? Loukkaako käytökseni jotakuta? Jos ei loukkaa, onko sillä sitten väliä?

Käyn torstaisin Siskot-nimisessä tyttöryhmässä, jossa tutustutaan itseen ja toisiin ja jaetaan kipeitäkin juttuja, mutta toisaalta hullutellaan ja siirretään hyvää eteenpäin. Tällä kaudella jokainen saa vuorollaan jakaa jonkin itselleen tärkeän jutun, ja eilen oli minun vuoroni. Jaoin Riikka Pulkkisen Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän -kirjasta katkelman, joka teki minuun aikanaan ison vaikutuksen. Katkelmassa kirjan päähenkilön Iiriksen 85-vuotias naapuri Marja-Liisa on mennyt kauppaan päällään pelkkä minkkiturkki ja alkanut syödä kaupassa karkkia ja jäätelöä. Marja-Liisaa pidetään tietysti dementikkona, mutta taustalla onkin jotain muuta.

"Jos on kuunnellut kahdeksankymmentäviisi vuotta toisten murheita, kantanut hiljaa huoliaan ja lukenut mielessään loistuja varjellakseen maailmaa pahoilta tapahtumilta, saattaa tulla mieleen hiukan tanssahdella.

Vakuutan teille, että kiltit tytöt kautta kaupunkien elättelevät tällaisia suunnitelmia. He haluaisivat kajauttaa metrossa Marseljeesin vain, jotta saisivat päät kääntymään. He ovat kyllin kauan päntänneet ruotsinkokeisiin, viitanneet historiantunnilla, pyörittäneet jäätelöpalloja kesätöissä, kasvaneet vaivihkaa aikuisiksi, sanoneet tahdon ja kyllä ja anteeksi - aina kaiken varalta kaksi kertaa anteeksi - nukuttaneet lapsensa, pyyhkineet tiskipöydän toisten jäljiltä. He ovat nähneet unia, joissa syövät jääkaapin tyhjäksi, vaikka tarkkailevat päiväsaikaan suupalojaan. He ovat nähneet unia, joissa sytyttävät taloja palamaan ja haistattavat kaikelle pitkät, hyppäävät ohi ajavaan bussiin, joka päätyy satumaisen onnenpotkin kautta Hongkongiin. He ovat heränneet näistä unista ja matkustaneet kuuliaisina työpaikoilleen, sanoneet taas kiitos ja anteeksi kaikille, jotka heiltä jotain kysyvät. Suoraan sanottuna he ovat kyllin kauan odottaneet hetkeä, jolloin saisivat tehdä jotakin käsittämätöntä ja ennalta arvaamatonta. Tämä on käynyt heidän mielessään satoja kertoja, kun he ovat jonottaneet kaupassa ruokaa perheilleen.

He ovat halunneet heittää marinoidut kananrintapalat lattialle, hiiteen ruokaympyrät, hiiteen perunamuusi ja parsa! He ovat halunneet kahmaista karkkihyllystä ässämixejä ja hedelmäaakkosia ja dajmrakeita ja heittää kaiken ilmaan. He ovat halunneet tehdä piruetin karkkisateen jälkeen, heittää nurkkaan farkkunsa ja paljastaa seeprakuvioiset kalsarinsa, he ovat halunneet enemmän kuin mitään muuta huutaa: Herätkää, tulkaa mukaan, meitä ei kahlitse tässä maailmassa muu kuin neljä vuodenaikaa ja omat ennakkoluulomme. Meissä kaikissa sykkii rytmi, ja se on niin paljon vanhempi kuin yksikään pakko, ettemme voi olla vastaamatta sen kutsuun!

--

Tunsin yhtäaikaista ammattivastuuta ja sisarellista alakuloa kaikkien sorrettujen ja itsensä alentavien tyttöjen ja naisten puolesta. Pohdin Marja-Liisan sanoja ja tekoja. Vaikka hänen Alepa-emansipaatiossaan oli voimaa, siinä oli myös surun sinisiä sävyjä. Olla kahdeksankymmentäviisi, uskaltaa rynnätä vapauteen vasta sitten, hivenen vanhuudenhöperönä, estoja vailla, ei hetkeäkään aikaisemmin. Miksi ei? Miksi ei jo kaksikymppisenä, kukkaimmillaan? Tai miksi ei jo teininiä? -- He (nuoret tytöt) ovat kaikki yhtä tykyttävää haavaa, he haluavat miesten huomiota hinnalla millä hyvänsä ja unohtavat, että ihaninta on heittää kengät jalastaan ja tanssia sadevesilätäköstä. Eivät he katseita tarvitse, he tarvitsevat rohkeutta huutaa, ilkamoida: minä, minä, minä, tällaisena ja aivan kelpona."

(Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, s. 155 - 158. Otava 2013.)

Muistan, mitä kaikkea kirja ja etenkin tuo kohta minussa herätti. Oli kevät, kun sen luin. Ostin järjettömät punaiset korkokengät, join alkoholia junassa vaikka se on kiellettyä, kokeilin ensimmäistä kertaa yhden illan juttua, tanssin kadulla, pyysin koulun söpöä englanninopiskelijaa treffeille, haukuin exäni (se olisi pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin). Mietin, mitä juuri minä haluan. Sitten tein sen. Ei siinä sen kummempaa.

Toisin sanoen: miksi ei? Miksi sitä ei joskus tekisi jotain mieletöntä, hillitöntä ja ehkä typerääkin? Täytyykö kaikessa toiminnassa olla mukana hyöty tai järki, täytyykö siinä olla määränpää, tavoite? Joskus voisi olla ajattelematta seuraavaa päivää, tai edes seuraavaa hetkeä. Olla ajattelematta sääntöjä ja pakkoja.

Korkkarit kattoon!

(Skräppäys aiheesta naiseus. Materiaaleina lehtileikkeet, tarrat, paljetit ja huopa.)

Hillitöntä viikonloppua!!
- Mira

Todellakin olen feministi

Kun aloittelin blogia, ajattelin, ettei ole järkeä nimittää blogia feministiblogiksi. Uskoin sellaisen yläotsikon aiheuttavan vastareaktion ja vievän fokuksen itse asiasta eli tytöistä. Tosiasiassa en olisi halunnut blogissa joutua pohtimaan, miksi tyttöjen oikeuksista puhuminen ja kirjoittaminen on tärkeää. Halusin vain kirjoittaa niistä. Naisten kokemasta syrjinnästä ja väkivallasta puhuttaessa täytyy kuitenkin aina perustella, miksi aihe on tärkeä. Lisäksi minua kyllästyttää puhua feminismistä näin: Kyllä, olen feminsti, ja ei, en vihaa miehiä. 

Kun nostetaan esiin minkä tahansa ryhmän oikeudet, kysytään heti, miksi tämä ryhmä eikä tuo. Kyseessä voi olla mikä vain ryhmä. Miksi puhutaan eläinten oikeuksista, kun ihmisilläkään eivät ole asiat hyvin? Miksi puhutaan maahanmuuttajien asemasta, kun vanhukset ovat yksinäisiä? Miksi naiset eikä miehet? Huomasin saman Hesarissa viime syksynä, kun kaksi opiskelijaa kirjoitti feminismin maineesta Suomessa. Mielipidesivut pursusivat vastineita koko sen viikon. Feminismi ei ole tasa-arvon aate, kirjoitti eräs. Miesten asiat ovat oikeastaan paljon huonommin. Seurasin keskustelua mielenkiinnolla. Olisi loogisempaa puhua ekvalisteista, jos halutaan todella ajaa tasa-arvoa, keskustelu jatkui. Kun feminismiä perustellaan ihmisoikeuksilla, joku kiirehtii sanomaan, ettei feminismi aja ihmisten vaan naisten oikeuksia. 

Oma ryhmänsä ovat sitten ne, jotka suorastaan julistavat vihaavansa feminismiä. Amerikasta on lähtöisin Women Against Feminism -liike, jossa tarkoitus on ottaa selfie feminismiä halventavan iskulauseen kanssa. En ole feministi, koska en vihaa miehiä. En ole feministi, koska feminismi satuttaa miehiä. En ole feministi, koska haluan, että miehet pitävät minusta. Ja niin edelleen. En tiedä, mitä tunteita sivusto minussa eniten herättää. Ehkä ajattelen, että nämä naiset juuri tarvitsisivat feminismiä. Eikö ole sairasta, että jokin ryhmä ei voi vaatia itselleen oikeuksia, koska se olisi pois joltain toiselta ryhmältä? Voiko olla jonkin ryhmän oikeus alistaa toista? Esimerkiksi Henry Laasanen kirjoittaa blogissaan usein miesten seksuaalisesta tasa-arvosta ja siitä, miten feminismi on huonontanut miesten asemaa; miesten on nykyisin vaikeampaa saada seksiä. Miesten oikeuden saada seksiä kanssa kilpailee naisten oikeus valita, kenen kanssa he makaavat. On päätettävä, kumpi oikeus on perustavampaa laatua.

Sanotaan, ettei feminismissä ole kyse tasa-arvosta, sillä feministit ajavat lähinnä naisten oikeuksia. Mietin usein, miksi on väärin ajaa juuri naisten oikeuksia. Onko se itsekästä, koska olen itse nainen? Ajattelenko vain itseäni? Lakkaako feminismi silloin tavoittelemasta tasa-arvoa? Näen itse asian niin, että feministit ajavat nimenomaan naisten oikeuksia, mutta silti samaan aikaan tasa-arvoa; tavoitehan ei ole nostaa naisia miesten yläpuolelle vaan rinnalle ja purkaa nimenomaan sellainen syrjintä, joka perustuu sukupuoleen. Se ei silti tarkoita, etteivätkö miehet kokisi syrjintää tai ettei siihen syrjintään puuttuminen olisi tärkeää. Lisäksi ainakin minusta tuntuu, että feministit havaistevat miehiin kohdistuvan syrjinnän herkemmin kuin monet miehet. 

Päätään on viime vuonna nostanut "meninismi", miesten oikeuksia ajava aate. Mielenkiintoista kyllä, en ole vielä törmännyt internetin ihmemaassa oikeaan miesten oikeuksien ajamiseen. Meninismi näyttää olevan keskittynyt lähinnä feministien vihaamiseen ja naisten ongelmien vähättelyyn. Se ei ole varsinaista miesten oikeuksien ajamista. Feminismin vihaamiseen keskittyminen vie tilaa siltä keskustelulta, joka voitaisiin käyttää poikien aseman parantamiseksi. Esimerkiksi yleisen asevelvollisuuden järkyttävä epätasa-arvoisuus ei varsinaisesti ole naisten syytä vaan pikemminkin sellaisten asenteiden, jotka kuvaavat miehet vahvoina ja väkivaltaan taipuvaisempina kuin naiset - tai naiset heikompina ja lempeämpinä kuin miehet. Tietysti on totta, että syyllinen miehen seksuaaliseen häirintään tai esiineellistämiseen ei ole kukaan muu kuin nainen, joka näin toimii, mutta sekään ei ole feminismin vika.

Suurin osa feministeistä on naisia. Ymmärrän täysin, etteivät tasa-arvoa kannattavat miehet halua julistautua feministeiksi - viittaahan aatteen nimi nimenomaan naiseuteen. Aatteen nimi on peräisin niiltä ajoilta, kun naiset olivat selkeästi miehiä alempana ja jolloin tasa-arvon ajaminen tarkoitti nimenomaan naisten oikeuksien parantamista. Eräs Facebook-kaverini kirjoitti, että feministit näkevät syrjintää kaikkialla; jos joku mies haukkuu sinua idiootiksi, syytät seksismiä. Todellisuudessa se joku haukkuu sinua idiootiksi, todennäköisesti olet idiootti, hän kirjoitti. En itse syyttäisi tällaisessa tilanteessa haukkujaa seksistiksi vaan idiootiksi. 

Toki mietin usein esimerkiksi väkivallasta puhuttaessa, miksi ne kysymykset pitää sukupuolittaa - miksi puhutaan naisten kokemasta väkivallasta eikä vain väkivallasta? On kuitenkin tosi ylimielistä kyseenalaistaa naisten kokemasta väkivallasta käydyn keskustelun merkitys pelkästään siksi, että miehetkin kokevat väkivaltaa tai siksi, etteivät kaikki miehet lyö.

Mutta onko sitten tosi itsekästä puhua nimenomaan sen ryhmän oikeuksista, jota itse edustaa? Ainakin minulle on luonnollista pohtia nimenomaan naisten kokemia ongelmia siksi, että olen nainen ja että tiedän, millaista on kasvaa naiseksi länsimaisessa yhteiskunnassa. Eikö ole luonnollista, että haluaa puuttua epäkohtaan, josta on itse kärsinyt? En tiedä, osaisinko puhua miesten tilanteesta ainakaan vakuuttavasti. Toki uskon, että miesten kokemat ulkonäköpaineet ovat hyvin lähellä naisten kokemia paineita, vaikka keskittyvät ehkä eri asioihin. Ajatus feminismistä itsekkäänä aatteena horjuu siinä, että puolet maailman ihmisistä on naisia. Ajaessani omia oikeuksiani ajan yhtä aikaa kolmen ja puolen miljardin ihmisen oikeuksia. Miljoonat nuoret tytöt ovat kärsineet ja kärsivät vaikkapa ulkonäköpaineista - en ollut ainoa. Uskon vahvasti myös esimerkiksi siihen, että jos alan ajatella ja puhua itsestäni hyvin positiivisesti, se tarttuu muihinkin. Etenkin Suomessa ajatellaan, että itsestään puhuminen positiiviseen sävyyn on tosi itserakasta, mutta se on vain merkki siitä, että ihmisten pitäisi vain harjoitella.

Varsinkin Women Against Feminism -liikkeen yhteydessä törmää ajatukseen, että maailma on jo tasa-arvoistunut ja että feminismi on siksi tarpeetonta. Vaikkapa Pohjoismaissa naisten asema on monessa suhteessa oikein hyvä. Mutta jopa täällä, tasa-arvon paratiisissa, törmää edelleen asenteisiin, jotka pakottavat naisen tiettyyn muottiin. Naiset kohtaavat paineita olla tietynnäköinen tai -lainen. Tyttöjen haukkuminen milloin mistäkin ja miksikin on ihan ok, koska se on arkipäiväistä. Netti vielä pahentaa tilannetta. Seksuaalisesta häiriinnästä suuttuminen koetaan huumorintajuttomuudeksi. Olen kuullut sellaisenkin kommentin, että mitä rumempi nainen on, sitä todennäköisemmin hän on feministi. Tietyt kriteerit täyttävä tyttö ei välttämättä kohtaa syrjintää, joten on helppo unohtaa, että naiset eivät ole keskenään tasa-arvoisia. Sitä paitsi, jos Suomi kuuluu maailman tasa-arvoisimpien maiden joukkoon, millaista sitten on muualla? Olemassa on maita, joissa naiset eivät saa äänestää tai ajaa autoa. 

Oikeastaan näen tasa-arvo-ongelman siinä, että naisten oikeuksista puhuminen kyseenalaistetaan alinomaa. Se saa minut vain vakuuttuneemmaksi siitä, että feminismiä tarvitaan edelleen. Todellakin olen feministi, ja ylpeä siitä.

- Mira

Sinulla on oikeus

Sinulla on oikeus turvalliseen elämään.

Sinulla on oikeus elää pelosta vapaana.

Sinulla on oikeus rakastaa ja saada vastarakkautta.

Sinulla on oikeus saada kunnioittavaa kohtelua.

Sinulla on oikeus olla oma itsesi.

Sinulla on oikeus yksityisyyteen.

Sinulla on oikeus omiin mielipiteisiin ja niiden ilmaisemiseen.

Sinulla on oikeus muuttaa ja vaihtaa mielipidettä.

Sinulla on oikeus sanoa ei.

Sinulla on oikeus sanoa kyllä.

Sinulla on oikeus omaan rahaan ja sen käyttöön.

Sinulla on oikeus esittää kysymyksiä.

Sinulla on oikeus olla inhimillinen - ei täydellinen.

Sinulla on oikeus päättää itseäsi koskevista asioista.

Sinulla on oikeus olla miellyttämättä kaikkia.

Sinulla on oikeus asettaa itsesi etusijalle.

Sinulla on oikeus tehdä muutoksia elämässäsi.

Muista se!

13 valhetta seksistä

Neitsyyden menettäminen tarkoittaa sukupuoliyhdyntää.

Seksi on muutakin kuin yhdyntää. Jos neitsyyden menettäminen tarkoittaa heteroseksuaalista sukupuoliyhdyntää, silloinhan henkilö voi harrastaa vaikka kuinka paljon seksiä mutta pysyä silti neitsyenä. Entä voiko sillä logiikalla neitsyyden menettää raiskauksen yhteydessä, vaikka raiskaus ei edes ole seksiä vaan väkivaltaa? Sitä paitsi: pysyvätkö homoseksuaalit ikuisesti neitsyinä, jos he eivät koskaan ole yhdynnässä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa? Tärkein kysymys lienee kuitenkin, onko neitsyyden käsite edes tarpeellinen. Ainakin toivottavaa olisi, että jokainen voisi itse määritellä, onko neitsyt vai ei.

Immenkalvo on merkki neitsyydestä.

Immenkalvo on hentoinen kalvo, joka suojaa vaginaa. Sen tarkoitus ei ole olla merkki neitsyydestä. Sen ei myöskään ole tarkoitus rikkoutua seksin yhteydessä, se ainoastaan venyy. Sitä paitsi se saattaa venyä muistakin syistä kuin seksistä, vaikkapa pyöräillessä. Näin ollen on sairasta, että tytöt ympäri maailmaa joutuvat varomaan immenkalvojensa rikkoutumista, sillä kalvo on muka merkkinä heidän tulevaisuuden aviomiehilleen, että he ovat neitsyitä.

Liika seksi voi venyttää vaginaa.

Seksiä ei voi harrastaa liikaa. Naisen vagina on kuin kuminauha, se venyy seksin aikana, mutta palautuu sitten normaaliksi. Edes lapsen saaminen ei löystä vaginaa.

Miehet ovat seksuaalisempia kuin naiset.

Yleinen käsitys on, että miehillä on suuremmat seksihalut kuin naisilla ja että heille seksi on ensiarvoisen tärkeää. Todennäköisesti eroja on kuitenkin enemmän ryhmien sisällä kuin välillä. Seksin ajattelu kuvataan usein naisille sopimattomana. Miestenkään kannalta ei ole reilua, että heidät kuvataan mediassa kyltymättöminä eläiminä, joiden seksin tarve ylittää muut tarpeet tai käytöstavat. Ja psst! Naisetkin katsovat pornoa.

Miehille tärkeintä on orgasmi, naiselle kosketus ja läheisyys.

Yleisesti ajatellaan, että seksi on toimintaa, joka huipentuu orgasmiin. Orgasmi koetaan ikään kuin palkinnoksi. Naisen ei kuitenkaan ajatella tarvitsevan orgasmia yhtä paljon kuin miehen. Mutta miltä miehistä tuntuisi, jos koko kuvion kääntäisi toisin päin ja väittäisi, että miehille tärkeää on kosketus, mutta vain naisen on pakko saada orgasmi? Toisaalta ajatellaan, ettei mies nauti kosketuksesta ja toisen kehon lämmöstä samalla tavalla kuin nainen. Se ei ole totta. Kyllä nauttii.

Haluttomuus on epänormaalia. 

Ihmisten seksihalut vaihtelevat. On ihan yhtä normaalia haluta seksiä päivittäin kuin kerran vuodessa, tai vähemmän. Halujen puuttumisessa ei ole mitään väärää, ellei se sitten häiritse halutonta itseään. Toisen seksielämän ei pitäisi olla kenenkään toisen asia. Entä aiheuttaako vaikkapa vaimon haluttomuus sitten sen, että mies alkaa käydä vieraissa? Kenties. On kuitenkin melko häiritsevää, että miehet kuvataan eläiminä, jotka eivät voi kontrolloida itseään ja valitsevat seksin mieluummin kuin rakkaan vaimonsa.

On miehen tehtävä hankkia kondomit.

Kondomien hankkiminen on viesti vastuullisuudesta. Sen vastuun voivat kuitenkin ottaa sekä miehet että naiset. On tärkeää pitää huolta itsestään. Sitä paitsi tilanne, jossa kummallakaan ei ole ehkäisyvälineitä ja on lähdettävä ensin kauppaan, on äärimmäisen rasittava.

Nainen on miehelle velkaa seksiä, jos mies vaikkapa ostaa hänelle jotain.

Olipa kyse sitten juomasta tai timanttikaulakorusta, kukaan ei koskaan ole velkaa seksiä kenellekään. Ei koskaan.

Kun alkuun on päästy, ei sovi perääntyä.

Mielen muuttaminen kesken seksin on täysin hyväksyttävää ja vieläpä aivan normaalia. Kumppanin on kunnioitettava sitä. Muussa tapauksessa hän ei edes ole seksuaalisen kanssakäymisen arvoinen.

Vammaisilla ei ole seksihaluja.

Vammaiset ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Mikään vamma ei poista tarvetta seksuaaliseen kanssakäymiseen ja mielihyvän tuntemiseen, se saattaa ainoastaan vaikeuttaa seksin toteuttamista käytännössä.

Seksuaalinen häirintä on ok, koska "pojat ovat poikia".

Olkoonkin että pojat ovat poikia, heidän on silti syytä osata käytöstavat. Tällainen perustelu seksuaaliselle väkivallalla loukkaa molempia sukupuolia. Naisille suunnatut seksuaalissävytteiset kommentit ja huutelut ovat niin arkipäivää, että niitä ei enää edes tunnisteta. Myös naiset huutelevat toisilleen. Häirinnälle ei kuitenkaan ole tekosyitä, ja siitä on täysi oikeus loukkaantua.

Naisen täytyy ajella ihokarvansa ollakseen haluttava.

Porno opettaa, ettei naisilla kasva karvan karvaa missään. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä 4/12 nuori mies kertoi, ettei liian pornon katselun takia kiihotu naisesta, jolla kasvaa karvaa alapäässä. Naisessa kuitenkin kasvaa luonnostaan karvaa siinä missä miehissäkin. Olisi siis ehkä syytä miettiä, onko vika kauneuskoneistossa vai naisessa, joka on jättänyt ihokarvansa ajelematta.

Kaikki tekevät sitä.

Eräiden tutkimusten mukaan suomalaisnuoret harrastavat seksiä ensimmäisen kerran 17-vuotiaina. Keskustelin kuitenkin näistä kyselyistä vastikään kavereitteni kanssa, ja meistä kaksi kertoi valehdelleensa tutkimuksessa ekan kertansa olleen 16-vuotiaana. Todellisuudessa eka kerta oli ollut aikaisintaan 18-vuotiaana. Tarve valehdella kumpusi siitä, että neitsyys - paremman termin puutteessa - hävetti, sillä sen takia tunsi itsensä jotenkin huonommaksi ja vähemmän haluttavaksi. Neitsyyden menettäminen vain siitä eroon pääsemiseksi tuntui tärkeältä. Tosiasiassa koko jutulla ei ole mitään merkitystä. 

Nauttikaa seksistä huoletta!

Lähde: http://www.mic.com/articles/88029/17-lies-we-need-to-stop-teaching-girls-about-sex

Who run the world? Girls!

Viime yönä näin unta, että minulla olisi oma blogi. Se blogi kertoisi tytöistä. Se olisi värikäs, pirskahteleva, eloisa, iloinen, toiveikas, terävä, mutta samalla kipeä, voimakas ja vähän vihainenkin. Siellä olisi paljon musiikkia, kuvia ja tekstilainauksia. Se olisi täynnä salaisia unelmia, itkua ja hymyjä, ehkä särkyneitä ja särjettyjä sydämiä. Epäilemättä se olisi feministinen, olenhan minä julistuksellinen feministi, mutta en kuitenkaan nimittäisi blogia feministiblogiksi vaan tyttöblogiksi. Kirjoittaisin omalla nimelläni ja naamallani enkä häpeäisi. En tiedä, näinkö blogin nimenkin unessani. Olin vain törmännyt Instagramissa alla olevaan meemiin, ja näin heti silmissäni bannerin. Näyttäytyiköhän se minulle unessa? Kun heräsin, ajatus ja kuva olivat kirkkaat.

Oli tartuttava toimeen. Teroitin virtuaalisen kynäni ja ryhdyin hommiin. Tässä se on. Who run the world? Girls!

Miksi blogi sitten tuli uneeni?

Kenties siksi, että kuulin itsestäni merkittävän jutun alkuviikosta. "Sä olet oikeasti järkyttävän vihainen", tuttava sanoi. "Ja sulla on voimaa. Jonka pitää päästä ulos. Päästä se ulos. Se vielä pelastaa sinut."

Totuus on, että vaikka yritän usein esittää muuta, minulla on paljon sanottavaa. Ja paljon tarkoittaa paljon. En väitä sen aina olevan järkevää. Usein se on jopa typerää, usein pateettista tunnevirtaa. Järkeviä asioita tai ei, ne vaativat päästä ulos. Kirjoitan blogia myös itseni tähden, pakottavasta tarpeesta.

Olen myös joskus tosi vihainen, se pitää hyvinkin paikkansa. Esimerkiksi viikko sitten, kun kaksi terroristia hyökkäsi lehden toimitukseen ja alkoi tulittaa. Olin vihainen, koska hämmästelen usein ihmisiä, jotka ottavat oikeudekseen tuomita ja tuhota. Ja olin vihainen, koska nämä terroristit toimivat islamin nimissä ja siten halvensivat islamia ja satuttivat muslimeja. Olin vihainen, koska väkivalta suututtaa minua. Ja se satuttaa. Se murtaa turvallisuuden tunteen.

On monia muitakin asioita, jotka saavat minut vihaiseksi. Esimerkiksi rasismi. Tai homofobia. Saati seksismi. Kaikenlainen syrjintä. Ihmisten leimaaminen. Se, miten ihmiset haluavat määritellä toiset jonkin piirteen perusteella, vaikka jokainen voi todellisuudessa määritellä vain itsensä. Tulen vihaiseksi, kun pienempiä kiusataan. Tulen vihaiseksi epäoikeudenmukaisuudesta.

Olenko sitten itse jokin enkeli? En. Ajattelen ihmisistä joskus pahasti enkä ole aina kiva. Vihaan eksieni uusia  ja vanhoja tyttöystäviä vain, koska he ovat (olleet) eksieni kanssa. Saatan joskus puhua pahaa selän takana. Tai joskus kasvotustenkin. Aina tarkoittamatta, mitä sanon. Ja joskus tarkoittaen. Se on kamalaa. Ja tyhmää. Etenkin, kun pahan puhuminen toisista aiheuttaa pahaa mieltä itselleenkin. Ehkä hetken se vahvistaa itsetuntoa, mutta pitemmän päälle vain murentaa. Totta se on. Siksi(kin) on mietittävä omia lähtökohtiaan ja tavoitteitaan. Miksi puhua pahaa, kun voi puhua hyvää? Miksi lyödä, kun vai halata?

Tyttöjen pitäisi lopettaa vertailu. Heidän pitäisi suhtautua toisiinsa kuin siskoihin. Heidän pitäisi ottaa toisiaan käsistä kiinni, sillä yhdessä he olisivat vahvoja. Vahvoja mihin? Vahvoja kaatamaan sukupuolen aiheuttamat muurit, kirjoittamattomat ja kirjoitetut säännöt, rajoitukset. He voisivat yhdessä ja toistensa tuella olla sitä yhtä ainoaa asiaa, jolla todella on merkitystä: sitä, mitä he itse haluavat.

Eikä vihollinen ole miehet. Vihollinen on ne rakenteet, jotka mahdollistavat syrjinnän. Niistä yksi on hiljaisuus, ja sen hiljaisuuden tahdon rikkoa.

Beyonce - Run the World

Oikein paljon voimia!

- Mira