Yksi tärkeimpiä oppeja, joita olen viime aikoina omaksunut, on toisten naisten arvostaminen ja hyväksyminen
sellaisina kuin he ovat.
Niin
hassulta kuin tämä kuulostaakin, aivan helppoa se ei ole. Naiset ovat
keskellä jatkuvaa kilpailua, he ovat jatkuvasti vertailemassa itseään
toisiinsa, niin naisiin mediassa kuin omassa elämässään. Siinä
kilpailussa ei ole voittajia, vaan ainoastaan häviäjiä.
Jopa
ystävät puhuvat toisensa selän takana pahaa. Juuri tytöille on
tyypillistä jo päiväkodissa sulkea joku pois leikeistä. Se on rajua.
Kilpailu jatkuu kouluun. Ensin syrjitään ala-asteella tyttöä, jolla on
tissit, ja yläasteella sitä viimeistä tyttöä, joka on vielä lauta.
Vertaillaan ulkonäköä, katsellaan toisen tytön takapuolta, onkohan se
lihonut, vertaillaan kännyköitä, kilpaillaan siitä, kuka harrastaa
ensimmäisenä seksiä. Myöhemmin kilpaillaan poikaystävistä, koulutuksesta
ja palkasta. Kolmekymppisinä mietitään statusta, autoa ja taloa,
vertaillaan lapsiakin. Keski-iässä aletaan miettiä ehkä vanhenemisen
merkkejä. Kukaan ei saa tästä vertailusta muuta kuin pahaa oloa.
Päiväkodissa kuviot muuttuvat, tyttöjen porukasta jätetäänkin toisena
päivänä ulos eri tyttö sen sijaan, että kaikki voisivat leikkiä yhdessä. Mahdollisimman nuorena koetusta ekasta kerrasta ei jää yleensä käteen muuta kuin kipua ja hämmennystä.
Surullisinta naisten välisessä kilpailussa on, että naisten kilpailun kohde ja määrittäjä ovat liian usein miehet.
Esimerkiksi: median ihannenainen on laiha ja sileäihoinen. Tämä naisihanne tarjoillaan kohderyhmälle naistyyppinä, joka kelpaa miehelle kuin
miehelle. Ahdistavaa ja vaikeasti tavoitettavaa ulkonäköihannetta
vastustavat naiset ryhtyvät vastaiskuun sanomalla, että oikeassa
naisessa on kurveja ja että miehet pitävät todellisudessa
pyöreistä naisista. Tämä ajatus ehkä helpottaa niitä, jotka kamppailevat
kehonkuvansa kanssa, mutta ei ole yhtään vähemmän syrjivä. Onhan
olemassa myös naisia, jotka ovat luonnostaan laihoja! Sitä paitsi
ajatuksessa annetaan jälleen valta miehelle päättää, millainen naisen
keho on oikeanlainen ja haluttava. Myös miesten suhteen ajatus on
epäreilu, ikään kuin kaikki miehet ajattelisivat samoin eivätkä koskaan
näkisi naista kurvien tai kurvittomuuden takana.
Esimerkkejä
riittää. Paljon juhlivat tytöt tuomitaan, koska he ovat liian
kevytkenkäisiä ja huikentelevaisia ja todellisuudessa mies tahtoo
naisen, joka on kotona ja pysyy varmasti uskollisena. Toinen taho taas
tuomitsee tytöt, joita juhliminen ei kiinnosta, koska he ovat tylsiä.
Itse vaikkapa viihdyn kotona hyvin kirjan kanssa, ja monen mielestä
tuhlaan elämääni, kun vietän sitä niiden asioiden parissa, joista juuri
minä nautin.
Seksi
taas on ikuisuuskysymys. Miehethän tunnetusti eivät pidä
"huoramaisista" tytöistä, jotka viettävät itselleen mieluista
seksielämää. (Miehelle tietysti vilkas seksielämä on ok.) Toisaalta
pihtari ei sovi olla. Miehethän eivät kestä suhteessa hetkeäkään, jos
eivät saa seksiä. Oli tyttö sitten huora tai neitsyt (välimuotoja ei
ole), naiset ovat kiivaasti tuomitsemassa seksielämän, joka poikkeaa
heidän omastaan - ja jälleen mittapuuna on se, mitä mies haluaa.
Viriiliä naista saatetaan pitää uhkana, joten häneen yritetään lyödä
lutkan leimaa. Muistan Fucking Åmål -elokuvan Elinin, joka oli
itsevarma, rohkea ja kovaääninen. Hän ei ollut koskaan harrastanut
seksiä, mutta pojat ja tytöt koulussa puhuivat hänestä kuin hän olisi
maannut koko kaupunkin kanssa. Juttua lähdettiin levittämään, koska Elin
piti itsestään ja näytti sen avoimesti.
Eräs
lukion tytöistä poseerasi kerran lehdessä bikinikuvissa. Hän on myös
osallistunut erilaisiin kauneuskilpailuihin. Vaikka en enää käynyt
lukiota kuvien julkaisun aikaan, jopa minun korviini kantautui niitä
pahoja sanoja, joita tytöstä puhuttiin. "Ihme huora, ei se ees oo
kaunis." Toiset miettivät, onko tytöllä huono itsetunto, kun hän sillä
lailla meni tekemään. Kenellekään ei tullut mieleen, että tämä tyttö tahtoi mennä kuviin,
että hän nauttii kuvattavana olemisesta ja itsensä laittamisesta
kauniiksi. Kukaan ei myöskään sanonut, että hän oli rohkea mennessään
kuviin, vaikka tiesi reaktiot. Ja yllätys yllätys - pahimpia
tuomitsijoita olivat juuri nimenomaan naiset, ikätoverit, lukiokaverit.
Joku heistä ehkä oli kateellinen, mutta uskon, että suurin osa ei olisi
ikimaailmassa halunnut bikinikuviaan lehteen. Silti he tuomitsivat
tytön, joka teki jotain, mitä he eivät olisi koskaan voineet
kuvitellakaan tekevänsä. Ihan kuin tällä valinnalla olisi ollut jotain
vaikutusta heidän elämäänsä!
Tyttöjen
taholta minut on usein tuomittu, koska en ole koskaan ollut kovin
kiinnostunut esimerkiksi meikkaamisesta enkä muutenkaan ajattele
ulkonäköäni kovin paljon. Mielessäni minulla on paljon muita juttuja,
kuten maailman tapahtumat ja luonne, mikä vaikuttaa monen mielestä
tyhmältä haihattelulta. Olen ollut itse ihan yhtä perseestä: olen
ajatellut pahasti tytöistä, jotka taas käyttävät aikaansa peilin edessä
ja jotka eivät voi lähteä ulos ilman meikkiä. He ovat minun silmissäni olleet pinnallisia, typeriä ja keikailevia. Olen jotenkin ajatellut,
että tuomitsevathan nuo tytöt minut - miksi minä en tuomitsisi heitä?
Mutta vihaan vastaaminen vihalla ei koskaan aiheuta mitään muuta kuin
lisää vihaa ja pahaa oloa.
Miksi
siis on niin vaikeaa hyväksyä, että ihmisillä on erilainen tapa viettää
elämää? Miten tuollaiset valinnat, kuten ulkonäkö tai halut ylipäätään
vaikuttavat kenenkään muun kuin valinnat tekevän henkilön elämään?
Luojan kiitos olen muuttunut. Olen opetellut havaitsemaan tyttöjen välisen
kilpailuasetelman ja toimimaan sen vastaisesti. Kun huomaan ajattelevani
toisesta pahasti, halaankin itseäni ja käännän ajatuksen jollain
tavalla - vaikka väkisin - positiiviseksi. Toimintatapa on tuottanut
tulosta, ja olen voinut paremmin. Koen itseni positiivisemmin, kun
ajattelen muistakin positiivisesti. Kilpailuasetelman havaitseminen saa
minut usein myös huvittumaan. Ihan oikeasti, kaikesta sitä jaksetaankin
kilpailla!
Tyttöjen pitäisi opetella suhtautumaan toisiinsa kuin siskoihin. Ymmärtää, että toisen saavutus ei ole pois itseltä. Tukea ja kannustaa toisiaan. Olla joskus miettimättä, mikä mahtaa olla miesten mielipide tähänkin asiaan! Tyttöjen pitäisi ajatella siskojaan ennen miehiä. Kilpailu ei johda mihinkään. Ystävyys, arvostus ja tuki johtavat. Vieläpä hyvään.
Sukupuolten välinen tasa-arvo ei riitä. Tarvitaan taistelua sukupuolten sisäisen tasa-arvon saavuttamiseksi.
Loppuun vielä pari ajatusta Jenni Pääskysaaren kirjasta Tyttö sinä olet... Suosittelen kirjaa ihan kaikille!
"Tyttö sinä olet... sisko
Jos sinulla ei ole sisaruksia (ja vaikka olisikin), suosittelen suhtautumaan kaikkiin maailman tyttöihin ja naisiin siskoina.
Usein
kuulee sanottavan, että tytöt ja naiset juonittelevat toisiaan vastaan
ja juoruilevat selän takana. -- Tyttöjen pitäisi muodostaa yhteinen
rintama, joka tukee toisiaan kaikissa tilanteissa. Tytöt voivat itse
vaikuttaa tähän muutokseen lopettamalla kaiken pahan puhumisen,
juonittelun ja juoruilun. Haaveeni on, että eläisimme pian maailmassa,
missä voisimme kuulla tyttöjen olevan rehtejä ja reiluja toisiaan
kohtaan, ja missä ketään ei jätetä yksin. Toivon, että kaikki kokisivat
elämässään sen näkymättömän turvaverkon, jonka muodostavat ystävättärien
väliset sisarussuhteet, jotka ovat vahvempia kuin mikään muu side.
Puhu
siis hyvää 'siskoistasi'. Jos et voi puhua hyvää, niin älä puhu mitään.
Harkitse tarkkaan, mitä sanot, äläkä puhu satuttaaksesi. Suosittele,
kehu, arvosta, kannusta, tue ja auta 'siskojasi' niin kasvokkain kuin
selän takanakin. Muodostakaa oma posse, jonka kesken voitte jakaa kaiken
hyvän ja pahan, ja jonka jäsenet puolustavat toisiaan aina ja kaikissa
tilanteissa. Taikapiiri, jonka tehtävänä on varmistaa, että kukaan ei
jää yksin ongelmiensa tai epävarmuuksiensa kanssa. Tämän kaltainen
'siskous' ei synny jättämällä muut sen ulkopuolelle, vaan se auttaa
olemaan tasavertainen ystävä myös poikien kanssa."